torstai 1. lokakuuta 2015

Helppo ja nopea piparminttu-suklaamousse






Heippa ! 

Kuulin ohjeesta siskoltani jokunen aika sitten ja oli pakko testata tätä helppoa herkkua. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole piparminttua, mutta itse rakastan suklaan ja piparmintun yhdistelmää. Päätin sitten testata sitä tässäkin ohjeessa :) Ohjeesta valmistuu moussea kahdelle joten, jos valmistat useammalle niin suosittelen ainakin tuplaamaan ohjeen ! Pitdemmittä puheitta mennään itse ohjeeseen.



Valmistusaineet


2dl kuohukermaa
100g taloussuklaata


Valmistusohje

    • Mittaa kermasta 3/4 dl kattilaan. Kuumenna se kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Anna jäähtyä.
    • Vatkaa loppu kerma (1 1/4 dl) vaahdoksi.
    • Yhdistä jäähtynyt suklaaseos ja kermavaahto.
    • Lusikoi pieniin annoslaseihin tai kahvikuppeihin.
    • Peitä ja nosta jääkaappiin vähintään 1 - 2 tunniksi, jotta maut tasoittuvat.
    • Valitse haluamasi koristeet tai nauti sellaisenaan.

    KORISTELUVINKKEJÄ
    • marianne rakeita
    • suklaarouhetta
    • keksinmuruja
    • mintunlehti












    sunnuntai 13. syyskuuta 2015

    Porkkanapiirakka

    Hei ! On pitänyt jo pitkään tulla jakamaan tämä resepti teille, mutta ollut paljon kaikke niin ei ole kerennyt. Tosiaan leivoin kyseisen piirakan 1.8 luokkakaverini synttäreidren kunniaksi kouluun. Tällä reseptillä valmistuu pellillinen porkkanapiirakkaa, mutta koska tein sen kouluun niin jaoin sen kahteen vuokaan, jotta olisi helpompi kuljettaa se kouluun :) mutta pidemmittä puheitta mennään itse reseptiin ! toivottavasti tykkäätte :)




    Raaka - aineet :



    • 5 kananmunaa
    • 5 dl sokeria
    • 450 g voita
    • 8 dl vehnäjauhoja
    • 1 tl suolaa
    • 3 tl leivinjauhetta
    • 1 tl ruokasoodaa
    • 5 tl kanelia
    • 500 g porkkanaraastetta


    Kuorrutus: 



    • 200g Olympia tuorejuustoa
    • 100g voita
    • 300g tomusokeria
    • 1 rkl vanilijasokeria


    Ja näin sen teet :


    1. Vaahdota munat sokeri.
    2.  Lisää joukkoon sulanut ja jäähtynyt voi. 
    3. Sekoita kuivan aineet keskenään ja lisää voi - kananmunaseokseen. 
    4. Lopuksi lisää porkkanaraaste. 
    5. Levitä seos uunipelli leivinpaperin päälle. 
    6. Paista 175 asteessa n. 40 min tai jos teet niinkuin minä niin voitele vuuat ja korppujauhota ja sitten kaada taikina vuokiin. 
    7. Jos teet kahdessa eri vuuassa ei piirakat tarvitse 40 minuuttia vaan laita kelloon 20 minuuttia ja tarkista kypsyys tikulla jos tikkuun jää taikinaa anna olla vielä hetki.









    Kertokaa toki mitä tykkäsitte ja olisiko teillä jotain postaus toiveita :) ? 




    sunnuntai 23. elokuuta 2015

    Piparminttu-suklaakakku


    Hei! tulin jakaan teille suht nopean ja helpon suklaaherkun reseptin :) Tarkoitus oli käyttää valmistaikina pohjaa joka näkyykin tuossa alla olevassa kuvassa, mutta taikinan paistettua ja maistettua lensi se roskiin, koska se oli todella kuiva ja mauton. Joten päätin tehdä pohjan itse :) 





    Elikkäs pohjaan tarvitset seuraavat aineet >


    Pohja:

    • 4 munaa
    • 1 ½ dl sokeria
    • 1 dl vehnäjauhoja
    • 1 dl perunajauhoja
    • 1 ½ tl leivinjauhetta
    • (2 rkl kaakaojauhetta)
    • Kostutus: 2 dl /pohja

    Ja näin sen teet : 


    1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
    2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
    3. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
    4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. 
    5. Jäähdytä ja leikkaa halutun muotoisiksi paloiksi. MUISTA KOSTUTUS ! 


    Minttusuklaatäyte:

    • 4 dl vispikermaa
    • ½ dl sokeria
    • 250 g tummaa suklaata
    • Piparminttuaromia


    Ja näin teet täytteen :


    1. Mittaa kerma ja sokeri kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. 
    2. Sulata suklaa.
    3. lisää hieman jäätynyt suklaa kermavaahdon joukkoon nopeasti samalla vatkaten.
    4. Lisää piparminttuaromia oman maun mukaan, itse laitoin noin 6 tippaa.
    5. Levitä pohjan päälle.
    6. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Nosta kakku vuoasta leivinpaperin avulla. Siirrä paperin päältä tarjoilulautaselle.
    7. Koristele haluamallasi tavalla ! Itse käytin raastettua valkosuklaata ja hieman tummaasuklaata.










    Koska pohjaa ja moussea jäi yli niin tein jokusen pienemmän "kakun" :)
    niistä tuli kyllä todella söpöjä !






    Kertokaa mielipiteitänne ja ehdotuksia seuraavaa postausta varte :)

    ps. Mitä muuten tykkäätte blogin uudesta ulkonäöstä ? :)







    sunnuntai 16. elokuuta 2015

    15 minuutin pastasalaatti


    Hei tulin jakamaan teille pikaisen reseptin helposta herkusta :) 






    Tonnikala pastasalaatti





    Raaka - aineet 


    • puolikas kurkku
    • 2  tomaattia
    • 1  Avokado
    • 1 purkki tonnikalaa ( öljyssä)
    • 250 g pastaa ( Gnocchi)
    • Majoneesia (tai jos haluat kevyemmän version niin kermaviiliä.)

    Aloita keittämällä pastat suolavedessä noin. 12-14 min. Sillä aikaa kun pastat kiehuu voit pilkkoa tomaatit ja kurkun pieneksi ja lisää tarjoilu astiaan. Valuta tonnikalasta enimmät öljyt pois ja lisää kurkun ja tomaatin joukkoon. Seuraavaksi lisätään majoneesi ja sitä ihan oman maun mukaan. Itse laitoin myös hieman maustamatonta jogurttia ja siihen pippuria ja chilirouhetta. Kun pastat on kypsiä valuta vesi pois ja huuhtele kylmällä vedellä ja sekoita kaikki keskenään. Laita salaatti jääkaappiin hetkeksi jotta maku imeytyy myös pastoihin. Lopuksi pilkotaan avokado ja jottei se tummenisi niin nopeasti laita sitruunaa avokadon joukkoon ja sekoita :)








    Helppo ja nopea tehdä ja sopii syötäväksi milloin vaan :) itse tein tätä evääksi kouluun ja kyllä tällä jaksaa koko päivän! idea on aikoinaan tullut kaupan tonnikala pastasalaattia syödessä ja se oli minun makuuni liian kitkerää, joten päätin kokeilla tehdä itse ja kyllä itse tehty on aina parempaa :) siitä saa juuri sellaista kun itse tykkää ja tietää mitä se sisältää, sekä tulee halvemmaksi ! Mitäs tykkäätte tälläisistä resepteistä ? :) 


    sunnuntai 9. elokuuta 2015

    Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    Hei!

    Koska tänään minulla ei ole mitään ihmeempiä hommia päätin istua tähän koneen ääreen kirjoittelemaan teille ! Olin tuossa alkuviikosta käymässä vanhempieni luona kokemäellä ja näin samalla hyvää ystävääni Jennyä. Olimme ensin kahvittelemassa vanhempieni luona ja menimme siitä sitten eräälle riippusillalle ottamaan kuvia, joka muuten sijaitsee aivan siinä vanhempieni lähellä. 




    Keli oli täydellinen, oli lämmin ja aurinko paistoi :) Oli kivaa olla kuvaamassa vaikka häiriötekijöiltä ei säästytty. Sieltä tuli nimittäin kaksi mopopoikaa ja jos en olisi kerinnyt siirtymään olisi toinen ajanut jalkojen päältä, no jatkoimme kuvaamista kun pojat olivat päässeet sillan yli.



    Seuraavaksi menimme toiseen päähän katsomaan mitä sieltä löytyy.. siellä oli kyllä kauniit maisemat ja ideoita riitti.





    Ikävä kyllä kello oli jo sen verran paljon, että oli aika palata kotiin, mutta koska fiilis oli päällä niin päätin jatkaa kuvaamista vielä vanhempieni pihassa ;) 


    Koska kello on 22.55 kun kirjoitan tätä niin lopetan tämän tähän tällä kertaa ! kiitos mielenkiinnostasi ja tervetuloa uudestaan ! Seuraavaa postausta tiedossa heti kun saan uuden kameran joka on matkalla jo turkuun ;) Ps. Mitäs piditte tälläisestä postauksesta ? ja kertokaa olisiko jotai postaus ehdotuksia ?





    perjantai 24. heinäkuuta 2015

    Mustikkajuustokakku


    Kummipoikani täytti keskiviikkona 6 vuotta ja halusimme leipoa kun oli vieraita tulossa ja pihassa oli mustikoita joten päätimme tehdä mustikkajuustokakun. En yleensä tykkää juustokakuista, mutta tämä oli kyllä mieleeni :) Joten päätin tulla jakamaan reseptin myös teille ! :)





    Keksipohja


    200 g Suklaapisarakeksejä
    75 g Margariinia tai voita

    Täyte


    4 kpl liivatelehtiä

    2 rkl kiehuvaa vettä tai sitruunamehua
    200 g maustamatonta tuorejuustoa
    ½ dl sokeria
    3 tl vanilijasokeria
    ½ dl kuohukermaa
    1 dl mustikoita ( tai oman maun mukaan)

    Kuorrute


    2 dl Mustikkasosetta
    1 rkl sokeria
    2 kpl liivatelehteä
    2 rkl kiehuvaa vettä 


    Näin se tehdään :


    1. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita murskatut keksit ja sula voi keskenään, sen jälkeen levitä vuuan pohjalle tasaisesti (miel. irtopohjavuoka, halkaisija 24cm). Laita pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi jähmettymään.
    2. Laita liivatelehdet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen.
    3. Sekoita sokeri ja tuorejuusto taisaiseksi massaksi. Vatkaa kerma löysäksivaahdoksi.
    4. Laita liivate kiehautettuun veteen ja sekoita. Lisää liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon ja sen jälkeen lisätään kermavaahto ja mustikat.
    5. Kaada seos keksipohjan päälle ja tasoita. Laita kakku hyytymään jääkaappiin ainakin tunniksi.

    Mustikkakiille :


    1. Liuota liivate kuumaan veteen. Lisää joukkoon mustikkasose ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrutus kakun päälle ja levitä jos tarvis. Hyydytä kylmässä reilu puoli tuntia.




    perjantai 17. heinäkuuta 2015

    Bestfriend haaste

    Heissulivei! Blogissa pyörii kaikemaailman haasteita ja jenny kertoi mulle tästä ja olin kyllä heti mukana! Oon lukenu noita haasteita ja ne on vaikuttanu kivoilta nii pakko kai se on ittekki kokeil :D Tuolta pääsee kattomaan mun vastukset jennyyn liittyen  >


    Miten tutustuitte?


    -   Muutimme Kokemäelle kun olin 14vuotias ja kaverini kertoi ketä luokallani tulee olemaan, otin heti irc galleriassa yhteyttä paulaan ja kysyin voinko olla hänen kanssaan ensimmäisenä päivänä :D


     Muuten meni oikein, mutta en ollut minä johon olit yhteydessä ;)
















    Kuinka kauan olette tuntenut toisenne?


    -    6 vuotta !


     kuuteen vuoteen  on mahtunut paljon hyviä hetkiä <3


    Mikä on hänen inhokkiruokansa?


    -   Apua nyt tuli vaikea veikkaan maksa ruokia ?

    En voi sietää maksalaatikkoa, mutta maksakastike maistuu ja maksajauhenliha pihvit ;)

    Mikä on hänen kengänkokonsa?


    - Tän mä tiedän enimmäkseen 38, mutta vaihtelee kengän mukaan riippuen päkiä kohdan leveydestä! ;)

    Jep näin on !


    Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?


    -   Jotain kukkakuvioista tavaraa tai Vallilan merkkiä! Tykkäät myös poltaa kynttilöitä, eks je? ;)

    kyl näin on ! kynttilöitä löytyy muutama kaapistaa :D


    Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?


    -   Suklaata ja mansikoita

    Olen suorastaan riippuvainen suklaasta :D



















    Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?


    -   Aika laidasta laitaan

    Näin on !

    Minkälaisista elokuvista hän pitää?


    -  Nuorempana katsottiin paljon kauhuleffoja, mutta nykyään mä veikkaisin että romanttiset leffat kuten PS. rakastan sinua :P

    Ei oo kauaa ku katoin kyseisen elokuvan ja tykkäsin kyllä kovasti <3


    Minkä väriset silmät hänellä on?


    -   Siniset.

    Ne on oikeastaan vihreen,siniharmaat ;)


    Missä hän on syntynyt?


    -  Nastolassa

    Jos iha tarkkoja ollaan niin lahdessa, mutta nastolassa asuin kyllä 14 vuotta.


    Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?


    -  Mansikka-suklaa kakku tai sitten joku raikas juustokakku ^^

    Oo naminami !



















    Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?


     Blogi! Ja lisäksi ystävien ja miehensä kanssa tehden jotain kivaa.

    Näin on <3

    Mitä hän osaa erityisen hyvin?


    -   Leipoa! Paula on myös hyvä meikkaamaan ja paras kuuntelija <3

    Voi kiitos muru <3


    Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?


    -  Avaimet, lompakko ja huulirasva! Myös kännykkä on tärkeä mutta kun ollaan ystävien kanssa silloin ei näpräillä puhelinta. Huulirasva oli pakko mainita sillä siitä hän tuntuu olevan riippuvainen ;D

    En voi sietää että näpytetään puhelinta kun on kavereita paikalla! kyllä paniikki iskee jos ei oo huulirasvaa mukana! ja vitalis sen olla pitää :D


    Mikä saa hänet ärsyyntymään?


    -  Sellainen että muunnellaan sanomisia ja joku puhuu kokoajan rahasta :D

    TOTTA! :D


    Entäs piristymään?


    -  Rentoutuminen, yllätykset ja hyvä seura!

    Rakastan yllätyksiä, harmi kun niitä tulee vaan kovin harvoin :D vinkvinks jukka jos luet tätä !


    Millainen hän on parhaana ystävänä?


     Hyvä kuuntelija ja auttavainen<3 Ja rehellinen, on hyvä että joku välillä takoo vähän järkeä mun päähän :D

    Mä tykkään kuunnella ja tykkään auttaa ! Juu sanon asiat suoraan,, mut joskus voin miettiiki mitä sanoo ennenku avaa suunsa :D


    Milloin olette viimeksi tavanneet?


     Toukokuussa olimme kahvilla ja shoppailemassa, kun asumme niin kaukana toisistamme :( Mutta tarkoitus olisi nähdä mahdollisimman pian <3

    Tulen sinne heti kun kerkeän ! <3


    Mikä on hänen uusin villityksensä?


    -   Sanoisin että tämä blogi koska hän on siitä niin innoissaan :3

    Enhän mää juuri muusta nykyää puhukka :D

    Miltä hän useimmiten näyttää?


    -  Kauniilta ofc! Marilyn Monroe olisi varmasti hänen esikuvansa!

    Voi miten kauniisti sanottu kiitos<3 ihailen marilynia suuresti ! sen huomaa kun tulee meillä käymään :D


    Mitä yleensä teette yhdessä?


    -  Juorutaan tietysti :D herkutellaan, katsotaan leffoja, otetaan kuvia ymsyms.

         Mitäs muutakaan :D


























    Oletteko koskaan riidellyt?


     Tottakai, mutta kaikesta aina selvitään <3

    Tätä ystävyyttä ei niin vain hajoteta <3























    Pahoittelen joidenkin kuvien laatua :D mutta mitäs tykkäätte tälläisista postauksista ? :)